Bon Appetito! | Kissanpäiväkimara: Bon Appetito!

lauantai 2. elokuuta 2014

Bon Appetito!

Perjantaina kävin vanhempieni kanssa Oulun torilla tsekkailemassa astetta kansainvälisempää meininkiä Bon Appetito -ruokatorin merkeissä. Torstaina kaupunkiin tulleella torilla myydään ranskalaisia ja italialaisia herkkuja, kuten juustoja, salamia, leivonnaisia ja mausteita. Lisäksi parissa kojussa oli myös laukkuja ja saippuaa. 

IMG_5616IMG_5609IMG_5594IMG_5627IMG_5625IMG_5629IMG_5600

Haluaisin niiiin kovasti tuollaisen pesusienen, mutta ehkä mä olen järkevä ja jätän ostamatta. Ehdottomasti aion kyllä käydä tuolla vähän ostoksilla vielä uudestaankin, ennen kuin tyypit jatkavat matkaansa. Nyt mukaan tarttui vain parmesaania. Tori on Oulussa vielä torstaihin asti, joten vielä on hyvin aikaa käydä haistelemassa ja maistelemassa herkkuja.

Onko kukaan muu käynyt tuolla jossain vaiheessa? Tori on kuulemma kiertänyt Suomea jo muutaman vuoden, mutta on nyt ekaa kertaa Oulussa.

7 kommenttia:

  1. Pitää kyllä käyä katteleen, etttä mitä herkkuja tuolta löytyy :)

    VastaaPoista
  2. Meillä Turussa kyseinen tori oli myös pari viikkoa sitten ja tuli käytyä haistelemassa tunnelmaa ja maistelemassa tuotteita :) Ostamiset jäi kyllä tänä vuonna väliin, mutta viime kesänä samaisilta markkinoilta tarttui matkaan leivonnaisia ja juustoja. Kiva että saitte sinnekkin tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on kyl kiva et tuli tännekin :)

      Poista
  3. Oi oi oi mitä herkkuja!

    Sun blogilla on muuten supersöpö nimi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja joo, noi on aika herkkuja... :D Tähän mennessä oon maistellut tuolta parmesanin lisäksi jo vähän fudgea ja yhden croissantin :)

      Poista

Kiitokset niin ruusuista kuin risuistakin! Kaikki asialliset kommentit julkaistaan ja pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman pian!