Välähdyksiä arjesta | Kissanpäiväkimara: Välähdyksiä arjesta

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Välähdyksiä arjesta

Huh, mikä viikko takana. Suurin osa päivistä on mennyt paikasta toiseen juostessa niin, ettei puolen yön jälkeen kotiutuminen ole ollut mitenkään harvinaista. Tarkoituksena oli tehdä tällä viikolla päiväni kuvina -postaus, mutta homma kutistui satunnaisiin räpsyihin pitkin viikkoa, kun en vain muistanut kuvata järjestelmällisesti koko päivän ajan. Ja mitäs tähän viikkoon on mahtunut? Aika paljon kaikenlaista puuhaa aina työhommista sukujuhlien kautta shoppailuun.

IMG_5911

Viikon surullisin päivä oli tiistai. Heti aamusta luin uutiset Robin Williamsin menehtymisestä. Olo oli vähän samanlainen kuin silloin, kun kuulin Heath Ledgerin kuolemasta. Ei sitä samalla tavalla sure, kuin oikeasti tutun ihmisen menehtymistä, mutta haikeaksi se silti vetää mielen. Robin Williams oli kuitenkin iso osa mun lapsuuden leffamaisemaa, kuten varmasti monen muunkin. Olikin pakko katsoa tiistaina yksi lapsuuteni suosikkileffoista, eli Hook - Kapteeni Koukku, jossa Robin näyttelee aikuistunutta Peter Pania. Tiistaina kävin myös illalla juttukeikalla, ja viimeistelin yhden isotöisemmän juttukokonaisuuden ja lähetin sen toimitukseen.

IMG_5935IMG_5928

Keskiviikkona, eli Aku Ankka -päivänä, otin suunnaksi pohjoisen ja ajelin kaverin luo Kemiin sekä shoppailemaan Tornioon ja Haaparantaan. Löysin mm. naurettavan halpoja paitoja Cubuksesta ja uudet farkut Lindexiltä. Kävin myös Pentikillä hypistelemässä juttuja mutten ostanut mitään. Ikeasta mukaan lähti ihan vaan lasipurkkeja ja kehyksiä sekä perinteiseen tapaan Sennille pehmolelu, joka hyvässä lykyssä saattaa kestää Sennin rajua rakkautta jopa viikon.

IMG_5947IMG_5950IMG_5952

Torstaina mulla ei ollut sovittuja menoja, joten vietin päivän siivoten kotona vanhojen hittibiisien tahdissa. Senni ei oikein koskaan arvosta imurointia, vaan tuijottelee sit paheksuvalla ilmeellä sohvalta loppusiivouksen ajan.

IMG_6014

Viikonloppu onkin sitten ollut yhtä haipakkaa. Perjantai näytti paperilla vielä ihan kohtalaiselta, mutta koska tajusin, etten ehtisi lauantaina tai sunnuntaina käydä hakemassa Walesin sukulaisille tuliaisia, hoidin sen homman perjantain juttukeikkojen jälkeen, mikä kutisti alunperin viiden tunnin mittaista väliä keikkojen ja tyttöjen illan välissä niin, että mulle jäi vain kolme tuntia aikaa kirjoittaa kaksi lehtijuttua, syödä, käydä suihkussa ja valmistautua iltaa varten.

Eilinen meni Raahessa sukuloidessa, ja tänään olen pakkaillut, viimeistellyt työjuttuja ja lataillut eri laitteiden akkuja täyteen. Parin tunnin päästä pitäisi mennä nukkumaan, sillä huomenna herätyskello soi jo neljältä. Viikko Cardiffissa, ihan mahtavaa! Mukaan lähtee vain tabletti, joten mitään isompia postauksia en matkalta tee, jotain on kyllä ajastettuna.

Kivaa tulevaa viikkoa teille tyypit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitokset niin ruusuista kuin risuistakin! Kaikki asialliset kommentit julkaistaan ja pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman pian!