Päivän asu #4 -- Tämä on syksy | Kissanpäiväkimara: Päivän asu #4 -- Tämä on syksy

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Päivän asu #4 -- Tämä on syksy

syksy3

Vaikka parina viime päivänä onkin taas ollut lämmin, mä olen tosiaan ihan virallisesti aloittanut syksyn, eli palannut kouluun, kaivellut nahkatakin naftaliinista ja napannut syksyn ekan flunssan. Oon myös alkanut taas soittaa mun syksyn soittolistaa, eli Maroon5:n Songs About Janea, Zen Caféta ja Scandinavian Music Groupia. Vaikka myönnettäköön, että SMG soi vuodenajasta riippumatta. Syksy on sellaisen melankolisen toiveikkaan musiikin aikaa.

Ilmassa on taas sellainen syksyn kirpeys lämmöstä huolimatta, ja kohta alkaa olla parhaat hetket lähteä Iihin kuvaamaan ruskaa. Mun päivat on kuluneet pitkälti koulun ja töiden merkeissä, oon ollut paljon itsekseni kotona, kun J on ollut mökillä jahtihommissa. Eilen käytiin Sitan kanssa taas kahvittelemassa ja kuvailemassa. Saatoin myös ihan vahingossa eksyä kaupoille vähän... Huomenna olisi Make Up Storella pieni iltatapahtuma, johon sain kutsun, muuten loppuviikon ohjelma on vielä koulua lukuunottamatta auki.

Loppuviikosta pitäisi alkaa viiletä kunnolla, mikä on ihan jees, sillä mä en osaa pukeutua tällä hetkellä. Aamulla lähtiessä on kaikki ok, mutta ilapäivällä nahkatakki ja paksu kaulaliina on ihan liikaa. Tänään oli vielä hölmömpi olo palata kotiin tuossa varustuksessa ja vielä sateenvarjon kanssa, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta niin, että hyvä kun eteensä näki häikäisyltä. Eihän mulla mitään aurinkolaseja tietenkään ollut mukana, kun aamulla satoi.

syksy6

Tässä asussa on monta mun tän hetken suosikkia. Viime talvena ostettu nahkatakki, Niken tennarit ja nuo Walesista ostetut TopShopin tuubikaulaliina ja Urban Outfittersiltä ostettu Deena & Ozzyn veska. Niin ja mun lukulaseista tykkään edelleen kovasti. Hankin nuo viime syksynä, kun sain kehykset reilulla alennuksella erään blogikampanjan merkeissä, ja huomaan kyllä nyt oikeasti, että pää ei enää kipeydy niin helposti, kun käytän noita lukiessa ja koneella istuessa.

syksy2

Nahkatakki - New Look
Toppi - Cubus
Laukku - Deena & Ozzy
Kaulaliina - TopShop
Kengät - Nike Air Force 1
Kehykset - Gucci (osittain blogin kautta saadulla lahjakortilla maksettu)

Nyt mä menen keittämään itselleni minttukaakaota ja katsomaan vähän lisää Pretty Little Liarsia. Miten mä en oo aiemmin löytänyt tätä sarjaa?!

Mitäs piditte asusta? :)

10 kommenttia:

  1. Musta on tosi kiva asu! Tykkään varsinkin tosta huivista, ihana kuosi. Kyyleilempäs sun aiemmatkin postaukset ;)
    Liityin jo lukijaksi!

    VastaaPoista
  2. Jes kelpuutit laukkukuvan! Haha <3

    VastaaPoista
  3. Tosi pirteä ja kiva syysasu! Tuo nahkatakki on kyllä niin ihana! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! <3 Ja joo, oon edelleen ihan rakastunut tuohon oli kyllä löytö viime vuonna Asokselta, aitoa nahkaa reilusti alle satasella :)

      Poista

Kiitokset niin ruusuista kuin risuistakin! Kaikki asialliset kommentit julkaistaan ja pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman pian!