Kiitä itseäsi, älä kiusaajia | Kissanpäiväkimara: Kiitä itseäsi, älä kiusaajia

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kiitä itseäsi, älä kiusaajia

Puhuin koulukiusaamisesta jo aiemmin #kutsumua-postaukseni yhteydessä. Törmäsin kuitenkin viikonloppuna kirjoitukseen, jonka takia koin pakottavaa tarvetta kirjoittaa asiasta lisää.

Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Ami Assulin kiittää Ylen nettisivujen kirjoituksessaan kiusaajiaan, sillä he kuulemma tekivät Assulinista hänen omien sanojensa mukaan vahvan, rohkean ja sisukkaan, jopa luovan. Assulin kysyy, ollaanko nykynuorista kasvattamassa liian pehmeitä puuttumalla kiusaamiseen liikaa? Eikö kiusaaminen ole osa rajojen rikkomista, oman paikan hakemista ja kasvamista ihmisenä? Assulin kuulemma tietää, millaisia seurauksia kiusaamisella voi olla, mutta on joka tapauksessa tätä mieltä.


Syyskuu 2000, normaalin kasvun keskellä ei uskalla edes istua selkä suorana.

Koko Assulinin tekstin pointti sotii täysin sitä vastaan, mihin kaikella kiusaamisen vastaisella kampanjoinnilla pyritään. Järjestelmällinen kiusaaminen ja turvattomuus ei missään olosuhteissa eikä missään elämänvaiheessa ole normaalia ihmisen kasvua. Riitatilanteet ja muut pettymykset ovat toki normaaleja ja elämän kolhuja on opittava käsittelemään, mutta ei tällä tavoin. Väittämällä, että kiusaaminen kasvattaa ja vahvistaa, halventaa suoraan niitä, jotka eivät selviä. Kaikki eivät nimittäin todellakaan kasva kiusaamisen myötä vahvoiksi ja sisukkaiksi. Osa kiusatuista on rikkinäisiä lopun elämäänsä. Ovatko he sitten jollain tapaa huonompia kuin he, jotka selviävät, tai he, jotka kiusaavat itse? Koko ajatushan altistaa lapset jo lähtökohtaisesti epätasa-arvolle. Ettäkö olisi ihan normaalia, että toinen lapsi tallotaan maahan, ja toiset lapset vastaavasti kohottavat siinä samalla omaa asemaansa? Kuka päättää, kenen osa on tulla tallotuksi, kenen menestyä? Ja jos kiusaaminen on normaalia kasvua lapselle, miksi se ei olisi sitä myös aikuisten maailmassa? Missä vaiheessa se lakkaisi olemasta normaalia? Onko tällä ajatusmallilla ihan okei kuitata esimerkiksi rasismi tai parisuhdeväkivalta rajojen rikkomisella ja kasvulla? Oppiipahan Pirkkokin käsittelemään vastoinkäymisiä, kun mies lyö. Täytyyhän sitä Jamalin huomata, että ei se elämä täällä Suomessakaan ihan helppoa ole.

Toki olen itsekin menestynyt kiusaamiskokemusteni jälkeen. En voi tietää, missä olisin ilman niitä, mutta en usko, että olisin ainakaan huonommassa paikassa. En voi olla miettimättä, olisinko antanut kohdella itseäni huonosti väkivaltaisessa parisuhteessa, jos en olisi kuunnellut suurta osaa elämästäni olevani huono ja arvoton? Pitäisikö jopa kiittää tätä exää, kun kasvatti minua? Olisiko tuntemattomien kohtaaminen ollut helpompaa vuosien varrella, jos en automaattisesti olisi olettanut, että minusta ei pidetä? En millään tavalla koe, että nämä vaikeudet olisivat olleet välttämättömiä kasvuni kannalta tai että kiusaaminen olisi jotenkin auttanut minua selviytymään näistä myöhemmistä vaikeuksistani. Olen kuitenkin kasvanut vahvaksi naiseksi ihan omin avuin, kiusaajani eivät siinä auttaneet.

Assulin ei ole vahva, rohkea ja sisukas, jopa luova kiusaajiensa ansiosta. Hän on sitä heistä huolimatta. Kiusaaminen ei tee kenestäkään vahvempaa. Kiusattu ei kasva hyväksi ihmiseksi kiusaamisen ansiosta, eikä kiusaajakaan kokemuksesta hyödy. Kiusaamiseen on edelleen puututtava kaikin mahdollisin tavoin, kuten kaikkeen muuhunkin väkivaltaan, joka kohdistuu lapsiin tai aikuisiin. Eihän nykyään ole ok kasvattaa lapsia piiskaamalla ja karttakepilläkään, koska se vaurioittaa lasta. Miksi siis sallisimme väkivallan lasten itsensä välillä?

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

Mielenkiinnolla tulen katsomaan myös A2: Koulukiusaamisillan  tiistaina Kakkoselta kello 21:00.

9 kommenttia:

  1. Mua ei ikinä varsinaisesti kiusattu, mutta minut tavallaan syrjäytettiin ulos porukasta. Syynä oli lienee etten ollut urheilullinen / muodikas tai jotain muuta ja mulle annettiin kirjaimellisesti kenkää. :D Joskus olen keskustellut aiheesta jonkun tuttavan kanssa ja tulee usein sanottua, että mun pitäisi kiittää näitä tyttöjä, koska niiden jälkeen mä löysin parempia ystäviä ympärilleni! Sellaisia, joita oikeasti kiinnostaa mun jutut ja olemassaolo. Olin siis pitkän aikaa tyytynyt huonoon, koska en tiennyt paremmasta.

    Ohimennen voisin vielä mainita kutsumua -kampanjasta, että sitä käytetään myös väärin. Monet kiusaajat kirjoittavat myös itse niitä lappusia kerjätäkseen huomiota. Tyyliin "en ole kusipää, vaan suorasanainen". En siis sano sitä ettei kiusaajia ole voitu joskus kiusata, mutta muutaman tyypin tiedän, että eivät tehneet muuta elämällään kun lietsoivat pahaa mieltä.
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä tuon puolen, mutta se , että koetaan kiusaaminen jotenkin kasvattavaksi ja normaaliksi kokemukseksi on kyllä puistattavaa :/

      Poista
  2. No olipas kertakaikkiaan typerä näkökulma Assulinilta, ja hyvä teksti sinulta.

    Nimenomaan noin, että pitäisikö sitten niiden, joihin kiusaaminen on jättänyt negatiivisen jälkensä, hävetä"heikkouttaan", jos eivät olekaan kääntäneet pahaa oloa vahvuudeksi? En muutenkaan kiittele elämän vastoinkäymisiä minulle antamistaan oppitunneista. Totta on, että jos jokin asia olisi toisin, en ehkä olisi sitä tai tätä, mutta enpä voi tietää olisinko kuitenkaan erilainen, vaikken olisikaan kokenut tätä asiaa.

    Ällöttää puhe siitä, että nykyajan lapset ovat kasvaneet pumpulissa, kun eivät kestä kiusaa/fyysistä kuritusta ja milloin mitäkin asiaa, jota ei mielestäni todellakaan pidäkään kestää. "Maailma on kova paikka" välillä kyllä, mutta emmekö voisi mieluummin koettaa tehdä siitä kaikille pehmeämmän kuin, että alamme karaista pikkulapsia kaikkeen ikävään? Onko kaikki oppi aina haettava Siperiasta?.

    VastaaPoista
  3. Jep, miksi ihmeessä niitä pettymyksiä ja vastoinkäymisiä ei voisi opetella hyväksymään ihan luonnollisten tilanteiden kautta? Niitä kun tulee ihan jokaiselle jossain vaiheessa. Miksi lapsen pitäisi osata käsitellä porukasta eristämisen synnyttämiä tunteita, eikö riitä, että osaa ala-asteella käsitellä sen, että joskus joutuu syömään ruokaa, josta ei pidä?

    VastaaPoista
  4. Mää en ees jaksa lukia tuota Assulinin tekstiä, ku pelkään että alkaa ärsyttää liikaa. Kiusaaminen on täyttä paskaa, mutta toisaalta mun tapauksessa se pelasti mut siltä ettei musta tullu sellanen ku niistä, jotka mua kiusas. Musta ainaki tuntuu, että saattasin olla huomattavasti paskempi tyyppi, jos ei ois teininä ollu vaikeeta. Ei mikään silti oikeuta kiusaamista, mutta ehkä mun on ainaki ollu helpompi päästä asian yli, kun oon koittanu ettiä ees jotain positiivista mm. henkisen kasvun näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki kaikesta oppii aina jotain, mutta se oppiminen on kuitenkin ihan sun itsesi ansiota, ei kiusaajien :)

      Poista
    2. Totta, mutta ois silti voinu jäähä oppimatta. En sano ettei sitä ois voinu tapahtua ilman kiusaamista, koska sitähän ei voi tietää, mutta olisin jääny niitten ihmisten seuraan ja en ois päässy tälle tielle missä nyt oon. Jos ne ei tyypit ois ollu mun sijasta inhottavia jollekin muulle, niin ehkä olisin jääny niitten kaveriksi ja mistä sitä tietää vaikka olisin päätyny sitten kiusaamaan itekin, jos en ois tienny kuinka paskalta se tuntuu. Se että en ollu mitenkään suosittu sillon, on estäny ihan varmasti myös sen että en jääny muiden mukana kiinni näpistyksistä tai käyttäny niin paljon alkoholia, kun ei mua välttämättä haluttu ees mukaan noihin tyhmyyksiin :'D

      Poista
    3. Hyvähän se on, että pystyy kääntämään negatiiviset kokemukset voimavaraksi :) Tärkeintä on kuitenkin, ettei kiusaamista normalisoida, ja siinähän me oltiin samaa mieltä :)

      Poista
    4. No sepä. Hitto ko unohin kattoa eilen ton ohjelman kakkoselta, oli varmaan mielenkiintosta settiä.

      Poista

Kiitokset niin ruusuista kuin risuistakin! Kaikki asialliset kommentit julkaistaan ja pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman pian!