Syystakkeja plussakoossa -- Zizzi Oulu Ideapark | Kissanpäiväkimara: Syystakkeja plussakoossa -- Zizzi Oulu Ideapark

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Syystakkeja plussakoossa -- Zizzi Oulu Ideapark





Viimeisen vuoden aikana oon alkanut käyttää yhä enemmän Zizzin vaatteita. Zizzi avasi ovensa Oulussa ensimmäisen kerran viime lokakuussa, kun Ideapark avattiin, sitä ennen liike oli ollut Kempeleen puolella Zeppeliinissä parin vuoden ajan. Uuden liikkeen myötä mä jotenkin löysin Zizzin ihan uudella tavalla, ja säännöllisen shoppailun myötä sovittiin Zizzin tyttöjen kanssa tässä jokin aika sitten yhteistyökuvioista, ja jatkossa tulen esittelemään teille silloin tällöin Oulun Ideaparkin Zizzin tarjontaa.

Ihan erityisesti mä olen ihastunut Zizzin takkeihin. Ajattelinkin näin ensimmäisellä kerralla näissä merkeissä esitellä muutaman oman takkisuosikin tän syksyn valikoimasta. Tänä syksynä Zizziltä löytyy takkeja tosi laajalla skaalalla aina pehmeistä pörrötakeista sadetakkeihin ja villakangastakeista nahkarotseihin. Värit on syksyyn sopivasti aika neutraaleja ja tummia, mutta pari vaaleaa piristystäkin löytyy!

zizzioulu12

Tämä lyhyt toppis on itseasiassa hyvin samanmallinen, kuin viime vuonna Zizziltä ostamani takki. Viime vuoden mallissa ei vain ollut karvareunusta hupussa ja tikkaukset oli vähän erilaiset. Tää takki tuntui päällä ehkä jopa aavistuksen kivemmalta, kuin tuo edellinen, ja se takki oli mulla päällä viime talvena lähes päivittäin. Zizzillä on tällä hetkellä pariakin mallia samantyyppisiä toppatakkeja, eli vaihtoehtoja löytyy. Tätä takkia löytyy tämän vaalean värin lisäksi myös ainakin mustana. Saatavilla on myös toppaliiviä ja pitkää toppatakkia.

zizzioulu9

Erilaisia tekoturkiksia ja pörrötakkeja on näkynyt katukuvassa jo parin vuoden ajan, ja Zizzilläkin löytyy ihan superpehmoinen pörrötakki kermanvalkoisena ja mustana. Mä olen aina vähän arastellut näiden pörröjuttujen hankkimista itselle, koska no, jostain syystä tässä asiassa oon aiemmin kokenut pieniä ennakkoluuloja sen suhteen, miltä ne näyttäisivät itseni päällä, mutta vitsi, tuohan olikin yllättävän kiva! Tuota voi myös muunnella helposti pitämällä tuo auki, taittelemalla kaulukset eritavalla tai vaikka vaihtamalla vyötä. Voisin melkein harkita hankkivani itselleni tuon takin mustana, valkoinen kun ei mun käytössä olisi kovin kauaa valkoinen.... Oon tuon takin sovittamisen jälkeen haaveillut myös huomattavasti aiempaa enemmän tekoturkisliivistä, joita niitäkin on Zizzillä tarjolla parissa värissä.

zizzioulu10

Villakangastakit onnistuu jotenkin aina olemaan mun makuun tosi jäykkiä ja keräämään ihan sairaat määrät pölyä, joten tää kevyt malli oli kyllä aika ihana! Tarpeeksi pitkä myös mekkoja varten, kevyt, tosi kaunis leikkaus ja materiaali, joka tuskin tulisi imemään itseensä pölyä ja karvoja ihan samaan malliin kuin eräät toiset. Tuossa on noiden kahden näkyvän napin lisäksi vielä pari piilonepparia helmassa, joten takki pysyy myös kunnolla kiinni tuulisellakin säällä. Asiallinen ja siisti, mutta samalla rento.

zizzioulu11

Tätä parkaa on saatavilla Zizzillä tän sinisen lisäksi myös mustana ja todella tummana vihreänä. Tää sininen on kuitenkin väriltään ihan täydellinen. Iso takki suojaa hyvin syksyn viimalta, mutta tässä on myös tosi helppo liikkua, vaikka materiaali onkin jämäkkää. Isoista taskuista saa aina plussaa, mä kun olen talvisin aika laiska kuljettamaan mukana laukkua. Mä suosin muuten talvisin helposti vähän pidempiä takkeja, sillä iso osa mun paidoista on sen verran pitkiä, että lyhyillä takeilla paidan helmat jää aina liehumaan takin alta. Erikoismaininnan saa muuten myös nuo huivit, sillä niissä on mukana sen perinteisen akryylin lisäksi 30% villaa!

Millaisia takkeja te suositte syksyllä ja talvella? Arvaatteko, mikä on mun suosikki näistä esitellyistä takeista? Loppuun vinkkaan vielä, että perjantaina 2.10. Zizzillä alkaa kampanja, jossa takin ostaja saa kaupan päälle huivin! Sunnuntaihin asti on voimassa myös kampanja, jossa normaalihintaisista farkuista saa kympin verran alennusta.

Oulun Zizzi löytyy myös Facebookista, jonne päivittyy säännöllisesti tietoa tuoreimmista tarjouksista ja uusista tuotteista.

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Kiva, että Oulussakin on plussakokoisia bloggaajia :) Noista takeista taisit tykätä itse eniten noista kahdesta viimeisestä? Ainakin ne sopii sulle parhaiten! Mä itse käytän enimmäkseen nahkatakkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Joo, suosikki on toinen noista kahdesta ;)

      Poista
  2. Toi parkatakki! Haluan! Pitänee käydä Zizzissä joku päivä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä! Toi oli vaan 89,95€ :)

      Poista
  3. Viimeinen takki lienee suosikki? 😊

    VastaaPoista

Kiitokset niin ruusuista kuin risuistakin! Kaikki asialliset kommentit julkaistaan ja pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman pian!