Hyvästit ystävälle | Kissanpäiväkimara: Hyvästit ystävälle

lauantai 31. lokakuuta 2015

Hyvästit ystävälle

Mä en oikein tiedä, mistä aloittaa tämä postaus, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa tästä tuoreeltaan, tulee samalla selviteltyä vähän omiakin ajatuksia. Meitä on tässä kodissa enää neljä, yksi on poissa. Senni nukahti viimeisen kerran eilen alkuillasta.

Jo aiemmin olen täällä pariin otteeseen puhunut Sennin sairastelusta. Senni sai juhannuksena epileptisen kohtauksen. Silloin ei vielä sännätty lääkäriin, koska kohtaus oli kohtalaisen lyhyt ja Senni pysyi tajuissaan. Soitettiin lääkärille heti seuraavana arkipäivänä, ja meitä rauhoiteltiin, että kyseessä voisi aivan hyvin olla yksi ainoa kohtaus, joka ei enää koskaan toistuisi. Toistui se. Ennen epilepsiadiagnoosia ja lääkitystä Senni ehti saada vielä kolme kohtausta, jokainen pahempi kuin edeltäjänsä. 

senni2

Lääkityksen myötä kohtaukset katosivat lähes kokonaan. Jäi enää satunnaiset tärinät ja poissaolevuus. Senni ei kuitenkaan enää ollut oma itsensä. Senni pelkäsi kaikkea ulkoa kuuluvista äänistä paikoillaan olohuoneessa olevaan imuriin. Ahdistuneena ja rauhattomana Senni halusi koko ajan ulos, ja ulkoa taas sisälle. Kaikelle oli haukuttava kuin syötävä. Ennen niin hyvin kissojen kanssa toimeen tullut koira alkoi aggressiiviseksi ja pyrki jatkuvasti näykkimään ja puremaan Tipua ja Peppiä. Kerran Senni yritti purra minuakin. Sitten Senni alkoi oksennella. Saatiin lääkekuuri oksenteluun, ja Senni söi viisi pilleriä päivässä. Oksentelu helpotti hetkeksi, käytöskin rauhoittui piirun verran.

Koko arki pyöri sen ympärillä, että ollaan kotona ja hereillä joka aamu ja ilta seitsemältä, että Senni saa lääkkeen ajoissa. Ollaan kotona, ettei Senni yksin ollessaan tee mitään kissoille tai tuhoa paikkoja tai hauku sekopäisenä niin, että häiritsee naapureitakin. Vieraitakaan ei oikein kehdannut kutsua kotiin. Ja sitten oksentelu palasi, ja Senni ei enää osannut olla sisäsiisti, vaan ulosti sisälle parin tunnin sisään aamulenkistä, vaikka minäkin olin kotona. Koko ajan tasapainoiltiin sen kanssa, että Senni saa liikuntaa, muttei toisaalta riehaannu ja innostu vielä liikaa, ettei laukaise kohtausta. Jahtiin pääsystä ei ollut tälle syksyä toivoakaan, ettei kohtaus iske kun Senni on yksin jossain suolla. 

Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että vaikka lemmikin kuolema on helvetin raskas asia ja vaikea päätös, on meillä ihmisillä velvollisuus varmistaa, ettei eläin kärsi turhaan. Mieluummin viikko liian aikaisin kuin viikko liian myöhään. Vastaavasti meillä oli myös velvollisuus huolehtia siitä, ettei Senni sairaudenkaan takia tee pahaa esimerkiksi kissoille tai muille ihmisille. Tällä viikolla me vihdoin raskain mielin tehtiin päätös siitä, että Sennin oli parempi päästä pois. Käytös ei olisi parantunut kouluttamalla, kun syynä oli sairaus. Lääkitystä ei voinut vähentää, kun jo alunpitäen syötiin minimimääriä. Lääkitystä vaihtamallakaan ei olisi ollut mitään takeita siitä, että tilanne olisi parantunut. Ja vaikka me tiedettiin, että päätös on kaikille parhaaksi, sitä alkoi parina viimeisenä päivänä kyseenalaistaa, kun Senni kuitenkin osan ajasta oli ihan normaali, eikä sairaus näkynyt ulospäin silloin millään tavalla. Niin nuorikin vielä. Onko tämä vain helppo tie ulos tilanteesta? 

senni

Eilinen päivä meni itkiessä. Oltiin rauhassa kotona, kävin Sennin kanssa vielä viimeisellä lenkillä, otettiin kuvia muistoksi. Eläinlääkärillä päästiin onneksi suoraan hoitohuoneeseen odottamaan. Siliteltiin Senniä loppuun asti. Asian hoiti sama lääkäri, joka epilepsian alunperin totesi. Oliko kyseessä loppujen lopuksi epilepsia vai aivokasvain, siitä ei voi olla aivan varma, mutta lääkärikin oli sitä mieltä, että päätös on varmasti oikea. Senni nukkuu nyt Iissä meidän takapihalla, Maisan ja Wiivin vieressä. 

Tänään olo on hämmentynyt, haikea, mutta myös helpottunut. Sennillä ei enää ole kipuja. Vedän edelleen automaattisesti portaiden porttia kiinni ja odotan koko ajan Sennin hyppäävän sohvalle, mutta toisaalta olen helpottunut siitä, miten paljon helpompaa arki on nyt, kun jaloissa ei pyöri ahdistunutta ja kipeää koiraa. Meille tulee varmasti vielä joskus toinen koira, mutta nyt otetaan ihan rauhassa ja toivutaan tästä kaikesta. Totutellaan elämään ilman Senniä. 

21 kommenttia:

  1. Edelleen sitä mieltä että oikea päätös, otan osaa suruun <3 :( Tuo muutokseen totutteleminenki jo on niin hirveää, on niin tottunu toisen läsnäoloon että automaattisesti oottaa jotaki ääniä kotiin tullessa yms. Mutta pikkuhiljaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt tuntuukin koti ihan omistuisen hiljaiselta, vaikka täällä kaikki muut Senniä lukuunottamatta onkin paikalla...

      Poista
  2. <3 onneksi teitä on siellä kuitenkin neljä, niin ei tarvi yksin surra!

    VastaaPoista
  3. En osaa sanoa tähän mitään järkevää.. Me jouduttiin luopumaan meidän koirasta 3 v sitten. Se oli raskasta vaikka koira oli elänyt jo hyvästi yli 13-vuotta. Ne on niin Perheenjäseniä ja jättää aluksi tyhjiön sydämeen. Teitte oikean päätöksen ja nyt Senni ei enää kärsi. <3 Annatte vaan rauhassa aikaa surulle.

    VastaaPoista
  4. Iso halaus! Varmasti teitte oikean ratkaisun, vaikka nyt pahalta tietysti tuntuukin. Senninkin on nyt hyvä olla ♥

    VastaaPoista
  5. Voi Senni ♡ Sillä on nyt hyvä olla ilman kipuja ja leikkiä vapaana sieluna.
    Voimia Tiina ♡

    VastaaPoista
  6. <3 Jaksamista surun keskelle. Tuo on varmasti lemmikinomistajan raskain päätös, mutta varmasti kuitenkin oikea päätös. Tuli ihan kyyneleet silmiin. :'(

    VastaaPoista
  7. Voi, ikävä kuulla. Jaksamista sinne!

    VastaaPoista
  8. Osanottoni! Varmasti raskas päätös, mutta kuulostaa ihan oikealta ratkaisulta tuossa tilanteessa. Voimia!

    VastaaPoista
  9. Otan osaa :( tuli kyyneleet silmiin! voimia <3

    VastaaPoista

Kiitokset niin ruusuista kuin risuistakin! Kaikki asialliset kommentit julkaistaan ja pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman pian!